19.06.2024
Hyvän ja herkullisen elämän HEIROL mukaan Fundikseen
Vuonna 1991 perustettu perheyritys HEIROL on tuore Fundis-kumppani. HEIROL tuo markkinoille laadukkaita, käytännöllisiä ja kauniita keittiön pienvälineitä, jotka innostavat suomalaisia valmistamaan kotona enemmän ruokaa, koska perhe ja hyvä ruoka ovat elämän perusta. HEIROL:illa on liikkeet Turussa ja Helsingissä, ja tuotteita saa myös verkkokaupasta.
Alessia ja Cristina Moborgin mukaan Fundiksen ja HEIROL:in arvot ovat lähellä toisiaan. “Hyvinvointi ja yhteisöllisyys ovat HEIROL:ille tärkeitä asioita, ja voimme tukea molempia Fundiksen kautta”, Alessia sanoo. Cristina lisää, että tuttu yhteyshenkilö Erik Forss madalsi myös kynnystä. “Erikiin olemme voineet luottaa aiemminkin”.
Toimitusjohtaja Seppo Kuusinen on iloinen HEIROL:in tulosta mukaan: “HEIROL on ihan loistava kumppani ja uskon että yhteistyöstä tulee olemaan paljon hyötyä molemmille osapuolille”.
Fundiksen Juha Markkanen, ja Alessia ja Cristina Moborg (HEIROL)
Alessia ja Cristina Moborg (HEIROL) ja Seppo Kuusinen (Fundis)