Blogi: Taistelu eriarvoisuutta vastaan ja hyvinvoinnin puolesta

23.06.2024

Eriarvoisuutta on ollut aina ja luultavasti sitä tulee aina myös olemaan. Omassa nuoruudessani tuntui pahalta, kun joukkuekaverit lähtivät turnausmatkalle, enkä itse päässyt mukaan. Onneksi sentään kausimaksut ja välineiden kustannukset olivat niin kohtuullisia, että jääkiekkoa ja jalkapalloa pystyi harrastamaan, vaikka jotkut leirit jäivätkin väliin.

Viime vuosisadalla Suomessa köyhyys väheni ja tasa-arvo parani, mutta viime aikoina on valitettavasti otettu takapakkia.  Inflaatio, tuloerojen kasvu ja yleinen taloustilanne ovat kaikki vaikuttaneet tähän osaltaan. Tämä näkyy harrastusten hintojen nousuna, urheilun ja liikunnan järjestöjen toiminnan vaikeutumisena ja monella muulla tavalla.

Ongelma ei kuitenkaan rajoitu vain liikuntaan ja urheiluun. Yleishyödylliset järjestöt toimivat jo nyt pienillä budjeteilla ja usein talkoovoimin, ja niiden toiminta on vakavasti uhattuna.

Kukaan ei varmasti kiistä, kuinka yhteiskunnallisesti tärkeää lasten ja nuorten liikunta ja muut harrastukset ovat. Yhtä lailla järjestöjen toiminta tukee ja auttaa useampia meistä joko suoraan tai välillisesti. Eriarvoisuutta vastaan kuitenkin voi ja myös pitää taistella. Perinteisin varainhankinnan toimin se ei kuitenkaan onnistu, ja Fundis on omalta osaltaan tuomassa tähän ison muutoksen.

Maailmalta takaisin Suomeen viime vuonna muutettuani oletin palaavani jonkin suuryrityksen palvelukseen, mutta Fundiksen idea osui niin kohdilleen, että päädyin mukaan startupiin. Sen lisäksi, että pääsin mukaan vähentämään eriarvoisuutta Suomessa, Fundiksen globaalisti ainutlaatuinen konsepti on vientituote. Parannamme siis samalla maailmaa ja luomme suomalaisen menestystarinan!

Fundis on samanaikaisesti sekä maksusovellus jokapäiväisten ostosten tekemiseen että moderni työkalu yhteisöille kerätä varoja toimintaansa varten. Fundiksella maksettaessa pieni osa ostosummasta ohjautuu automaattisesti asiakkaan valitsemalle kohteelle. Haastan kaikki yhteisöt ja kauppiaat liittymään mukaan Fundikseen!

Yhteiskunnan tukien vähentyessä varainhankintaa voidaan myös helpottaa lainsäädännöllä. Monissa muissa maissa yleishyödyllisten kohteiden tukemista on helpotettu yritysten verovähennysoikeudella. Suomessa tässä on vielä kehitettävää, mutta olemme menossa oikeaan suuntaan, mistä todisteena on vireillä oleva lakialoite. Toivottavasti tämä käsitellään nopeasti, niin että sitä päästään hyödyntämään ennen kuin ongelmat ehtivät kasaantua.